Limingan seniorit nettiin-kurssin kolmas päivitys etukäteen

Liikkuva kempeleläisseniori
Liikkuvainen elämäntapa on monelle seniorille virkeyden lähde.

Liikkuva ihminen on hyvä esimerkki

Miten kuva sitten liittyy kolmanteen seniorinettikurssin ohjelmaan? Tässä on hieman perusteluja.

Nuoremmat katsovat ihaillen ikäihmisiä, jotka liikkuvat kovasti. Haluamme oppia sellaisia taitoja, joista meille saattaa olla joskus hyötyä.

Kuvan liikkuvaisen rouvan taitavat kempeleläiset kohdata lenkkipoluilla kesät, talvet. Laura hoitaa kuntoaan kävellen liukkaillakin kaduilla kävelysauvojen avulla tai pyörällä polkien ja hiihtoladulla huhkien. Hän tervehtii iloisesti vastaantulijaa, ja kertoo joskus unhtavansa tutun ihmisen kasvot, nimen tai ne tulevat mieleen viiveellä. Sellainenhan on tuttua nuoremmillekin. Ikä Lauralla on korkea, mutta toistaiseksi salaisuus. Tasakymmeniä juhlitaan pian.

Seniori

Laura on perehtynyt liikuntaan ja suosittelee sitä muillekin. Kotona voi harrastaa venytyksiä ja tuolista ylösnousua, jos liikkumiseen on tullut iän myötä esteitä, tilapäisiä tai pysyvämpiä.

En muistanut kysyä hänen innokkuuttaan teknologian käyttöön, mutta luulisin hänen haluavan kokeilla liikuntaan liittyviä, älypuhelimeen liitettäviä sovelluksia eli appseja. Ai, niin! En tullut liioin kysyneeksi, onko Lauralla älypuhelinta, vaikka ei sillä ole väliä.

Hän antaa meille yhden hyvän esimerkin tavoitteellisesta ja liikunnallisesta elämäntavasta. Veikkaan näet, että sää ei aina suosi lenkkeilijää, vaan joskus sataa kissoja ja koiria ja on pimeä ja liukasta. Silloin kysytään kuuluisaa suomalaista sisua.

Terve sielu terveessä kropassa! Hän on ollut jopa mukana liikuntatutkimuksessa mallinukkena, jossa mitattiin tieteellisesti pätevällä mittarilla kehon rasvaprosentteja. Voit arvata tuloksen tason ja tutkijoiden ilmeet.

Ihminen ja teknologia

Pian ollaan Limingan kirjaston monitoimitilan tietokoneiden kimpussa, teknologian parissa. Yksi uusi oppilas on ilmoittautunut luokalle. Ollaanpas kilttejä hänelle. Hän soitti kysyäkseen kurssista ja satuin olemaan juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, LET-opintojen parissa Oulun yliopistolla. Uteliaana ja innokkaana opiskelemassa uusinta uutta teknologian sovelluksista. Tiedän taas vähän enemmän, missä seniorinettiläisten pitäisi lentää pysyäkseen kunnossa niin älylaitteiden kuin liikunnan maailmassa.

Linkki Digiseniorin blogiin Kalevassa

 

Seniorit nettiin-kurssi Limingassa, toinen kerta

Osallistujat istuivat innokkaana kirjaston ulkopuolella penkillä odottamassa, muun muassa entisten oppilaitteni vanhempia. Kaksi innokkainta oli mennyt kirjastoon avaamaan tietokoneet meille valmiiksi. Tietokoneiden avaamisessa menee jonkin verran aikaa, samoin tykin toimintakuntoon saattamisessa. Kotona käytän Maciä ja kirjastossa on Windows-koneet. Yliopiston professorit painivat aivan samojen välineongelmien kanssa ennen varsinaista opetusta. Senioriopiskelijat huomaavat, että teknologiaan perehtyminen kuuluu asiaan.

Sähköposti, TodaysMeet ja inttäminen

Kymmenellä on sähköposti, joten voimme jatkaa sähköpostin käytön oppimista omista tarpeista käsin esimerkiksi opettelemalla liitteiden lähettämistä. Emme päässeet luomaan uutta sähköpostia kenellekään suunnitelmista huolimatta.

Opettelimme sen sijaan kirjautumista TodaysMeetiin. http://todaysmeet.com/ Kenoviivan jälkeen tulee se SALAINEN sana. Alkaa isolla L-kirjaimella. Eikä sitten kirjoiteta mitään epänättejä sanoja alustalle, muistakaa! Muuten voi kertoa vaikka päivän vitsin, kun joskus vitsit on niin vähissä. Opettaja voi poistaa tekstin halutessaan.

Yksi hauska sanalöytö oli ”inttämiskulttuuri”, joka liittyy oppimiseen ja keskusteluun. Jos opettaja sanoo, että tee noin, niin etenkin vanhemman ihmisen on osattava ajatella, että teenköhän sittenkään noin. Juuri keskustelulla ja toisten keskustelun seuraamisella oppii joskus hyvin.

Tukiopetuksessa kuvan liittämistä

Tukiopetuksessa näytin Limingan Arboretum-kuvan liittämisen tekstiin. Opettamisessa tuli esille kaikenlaista säätämistä, eikä se ollut valmis tuossa tuokiossa. Selityksen makua, sanoisin, kun muka olen perehtynyt tietokoneisiin…

Osuuspankki lähettää vierailijan

Pari opiskelijaa oli jäänyt kotiin nukkumaan, mutta yksi innokas tuli tilalle. Aion soittaa näille kahdelle ja houkutella heitä mukaan. Irja ilmoitti lopuksi, että viimeisenä maanantaina paikalle tulee pankkitoimihenkilö perehdyttämään nettipankin käyttöön.

Hiiri, näppäimistö ja istuminen

Totesimme, että hiiren käsittely on joskus vaikeaa, koska on niin monenlaisia hiiriä, hyvin syöneitä ja liikkuvia, vähän juustoa saaneita ja kankeita. Istuma-asentoon tietokoneen ääressä kannattaa myös kiinnittää huomiota, sekä että istuu sopivasti näppäimistön lähellä, käyttää kummankin käden sormia nappäilyssä. Ei mitään nojailua, koska minä saatan tulla kotiin katsomaan ihan milloin vain!

I am going to translate this in English, too. Suomeksi, että aion kirjoittaa tekstin myös englanniksi.

– Ritva

Linkki blogiin Kalevassa

Seniorit nettiin-kurssi Limingassa

Tämä on oppimispäiväkirja/opettamispäiväkirjan päivitys ensimmäisestä kokoontumiskerrasta. Senioreiden nettikurssin järjestäjänä on Limingan ja Lumijoen senioriopettajien yhdistys ja opettajana Ritva Rundgren. Limingan uuden kirjaston tietokonetila on maksutta käytössä, samoin opetus on maksutonta osallistujalle. Kurssin pituus on yksi tunti neljänä maanantaina syyskuussa.

Seniorikurssin keskustelualusta löytyy TodaysMeetistä ja on kurssilaisten käytössä, kun he saavat sinne osoitteen, joka toistaiseksi on salainen. Tämä alusta oli koululaisten suosikki, kunnes he kirjoittivat tunnilla vaivihkaa vähän rumaa tekstiä, joka tähän päivään mennessä on hävinnyt pilvien lomaan.

Kaikki pääsivät heti kokeneiden kurssille sen perusteella, että heillä on elämänkokemusta runsaasti. Tietotekniset taidot kehittyvät opiskelun avulla senioreillakin, koska heillä on paljon tietoa itse elämästä ja melko realistinen käsitys historian kulusta. Opettajana olen toiminut Limingassa 30 vuotta, joten ensimmäisellä kurssilaiset olivat lähes kaikki tuttuja jostain yhteydestä. Oppilaan vanhempikin löytyi joukosta. Lupasin opettaa hänelle Skypen käyttöä.

Ensimmäinen opiskelutunti

Keskustelimme tietokoneen käyttökokemuksista ja siitä, mitä kukin haluaisi oppia lisää. Suurin osa haluaa oppia sähköpostin ominaisuuksia, toiset haluavat luoda oman sähköpostin ja osalla ei ole juuri mitään käyttökokemuksia tietokoneesta. Jotkut hakivat opettajan tekemät Slidesharen diat, jotka käsittelivät senioreille sopivia nettiasioita, joskin ne vaikuttivat aika vaikeilta.

Samaan aikaan saivat ohjausta juuri ne, jotka olivat nettiasioissa omasta mielestään aloittelijoita. Vaikutelmaksi jäi kuitenkin se, että kaikki ymmärsivät tarvitsevansa netinkäyttötaitoja. Tunnen opettajana vastuuta ikätovereiden osaamisesta nykyteknologian käyttössä. Vaikka netin käytön opettelu voi iäkkäämmillä olla hitaampaa, uuden oppiminen perustuu kaikilla aina vanhan tiedon päälle. Ketään ei saisi jättää salasanasalaatin ja ja laskujenmaksuruletin pauloihin sen vuoksi, että meillä ei ole oppimismahdollisuuksia.

Sovimme, että seuraavaksi käsittelemme sähköpostia, kirjautumista sähköpostiin ja nettipankkia. Veikkaan, että opimme myös tiedonhakua hakukoneilla, hieman tietokoneen näppäimistöä ja tekstinkäsittelyä ihan ison kirjaimen opettelusta lähtien. Luultavasti pankkiasiat siirrämme viimeiselle kerralle, johon tulee pankkivirkailija esittelemään asiointia nettipankissa.

– Ritva

Reppu selkään ja menoksi, seniori!

Reppu selkään ja menoksi, seniori!

Limingan ja Lumijoen senioriopettajat vastasivat uteliaina ehdotukseen, että heille opetettaisiin tieto- ja viestintäteknologian käyttöä. Slidesharen diat sisältävät lähes kaiken mitä osaan! Niistä poimitaan jokaisen osallistujan kiinnostuksen mukaan muutamia asioita ja opiskellaan niitä.

Toisella kerralla, jos vielä innokkaita digisenioreita löytyy, pureudutaan uusiin kuvioihin.

 

Linkki blogiin Digiseniori Kalevassa