Nämä 10 tekijää tekevät onnelliseksi

https://www.spreaker.com/user/6294813/10-tekijaeae-onnellisuudesta

1. Luonto

Luonto on lähimmillään keittiön kukkapurkissa ja sisällä asustavissa hämähäkeissä ja meille eksyneessä valkoisessa kissassa. Luonto kurkistaa keittiönikkunasta, kun vuorokaudenajat, viikonpäivät ja vuodenajat vaihtelevat.

Milloin on talvi ja lunta, milloin kesä ja kärpäsiä. Linnut kisaavat järjestään ikkunan alla niin nopeasti, että aamukahvi meinaa mennä väärään kurkkuun niitä seuratessa ja, kun perheen lintujenruokkija ei ole vienyt niille päivän jyvä- ja pähkinäannoksia.

Tunnistamisen merkeissä on lintukirjan merkintöjä pakko joskus katsella keittiötöiden lomassa.

Miten säännöllistä ja onnellista ihmisen elämä onkaan, kun luonto hoitaa hommansa ja punatulkkukoiraat näyttävät värinsä lintulaudalla!

2. Perhe

Minusta on aina mukava tavata ja ajatella lasten perheitä ja omia sisaruksiani, jotka asuvat lähempänä tai kauempana maailmalla. Arkena tietysti tärkein on läheinen ihminen, jonka kanssa juodaan aamukahvit, kuljetaan harrastuksissa ja eletään elämää.

Parhaimmillaan arki on valoisaa ja onnellista.

Rakastan perhettäni, kissa mukaan lukien, ja koen monia onnen ja turvallisuuden tunteita perheen kanssa.

3. Internet

Miten paljon enemmän olisi voinut parantaa maailmaa, jos Internetin mahdollisuudet olisivat olleet olemassa jo 50-luvulla, jolloin olen syntynyt.

Muistan lapsuuden onnellisista hetkistä ne, kun sai näytellä isän kuorma-auton kopissa, kerätä sinne parhaat kaverit ja huvitella kylästä keräämillä kauppaleikkitavaroilla.

Onnelliset hetket lapsuudesta ovat yhä lähellä ja kokemusmaailman mukana netin seikkailuissa.

Internet on jotain sellaista, mitä ei koskaan olisi voinut kuvitellakaan! Se herättää uteliaisuuden ja luovuuden, ja surffailu verkossa tekee minut monesti onnelliseksi. En ole joutunut ”tyhmille” sivuille aivan omasta tahdostani, koska epäeettinen sisältö ei kiehdo minua.

4. Opiskelu

Tykkään kauheasti opiskelusta, ja etenkin vaikeiden sisältöjen luennoista. Verkkolukemisesta myös, mutta en niinkään romaanien lukemisesta. Aivot vaativat ongelmanratkaisun ja luovuuden ruokkimia ideoita joka päivä, olkoot se sitten videon editointia tai blogin päivitystä tai lehtien lukua.

Olen erityisen iloinen, jos YouTubesta löytyy jonkin asian opetusvideo, jota voin kuunnella toistamiseen, ja siten oppia uuden taidon tai omaksua uusia tietoja.

Opetan myös todella mielelläni, mutta opinhaluisia henkilöitä on nykyään hyvin vähän maisemissa!

Puhelimen ja tietokoneen sovellukset ovat hauskoja; niitä ilmestyy tuhkatiheään ja niillä on käyttäjiä kaikkialla maailmassa. Viimeisin löytö on Googlen Authenticator, jolla voi tunnistautua eri palveluissa pankkitunnistuksen sijaan.

5. Piirtäminen

Olin onnellinen, kun pidin liitua kädessäni taulun edessä. Tein sitä niin kauan, että opin havainnollistamaan opetusta piirtämällä. Pidän edelleen piirtämisvälineitä vetosolmussa, joten inspiraation tullen tartun hiileen ja siveltimeen.

Ai, niin, ruuhkavuosien aikana kiinnitin paperin keittiön tiskipöydän yläpuolelle kaapinoveen, koska vietin siinä perheenäitinä paljon aikaa muutenkin.

Taiteen teossa olen onnellinen joka siveltimenvedosta ja hiilen raapaisusta.

Taiteen teko opettaa keskittymään ja kuvaamaan oleellista. Katselen mielelläni omia piirustuksiani, ja olen niistä iloinen, vaikka ne jonkun toisen mielestä eivät olisi erityisen hienoja ja kiinnostavia.

6. Leipominen

Vasta eläkkeellä olen oppinut nauttimaan ruoanlaitosta. Se tekee minut monesti onnelliseksi, kun tarjoan itse tekemääni ruokaa, nykyään myös keräilytuotteista valmistamaa. Ruokaa pitää laittaa joka päivä, joten minunkin on kannattanut opetella nauttimaan siitä.

Leivon erityisen mielelläni pullaa.

Pitkojen pyörittäminen on muistissa ranteissani, vaikka en vieläkään osaa letittää ”neljällä”! Pannuleipää opin tekemään Pinterestistä löytämäni ohjeen mukaan. Leipä on nyt vain muisto, mutta sen kova kuori oli kuin suoraan kaupan herkkutiskin leivän!

7. Liikuntatunti

Liikunta ei ole minun lajini, vaan ”vältän” sitä viimeiseen asti. Matkin erään henkilön toteamusta, että hän ei harrasta koskaan liikuntaa, vaan hoitaa viittä hevosta.

Arkiliikunta on mielestäni paras tapa ylläpitää kuntoa. Kuljen luonnossa marjojen ja sienien perässä ja hiihdän, kun sukset ”löytyvät”. Liikunta tekee kuitenkin elimistölle ja ajattelulle hyvää, jonka usein unohtaa!

Puhelimen sovellus tilastoi liikkumistiedot lahjomattomasti.

Kävellessä saadut ideat voi kotona kirjoittaa ylös toteuttamista varten. Liikkuessa on ihana katsoa kauniita maisemia, tuntea vuodenaikojen sään kasvoilla.

Kauppareissulla laahustin valkoisessa lumessa lähes auraamattomalla tiellä, iltahämärässä, kun vastasatanut lumi peitti kotitienoot. Miten kaunis suomalainen talvi onkaan, miten sitä olenkin kaivannut, miten helposti hämärän ja talvisen maiseman voikaan unohtaa!

9. Valokuvaaminen

Valokuvaan kaikkea mahdollista, koska kuvaaminen on niin kiinnostavaa. Ensimmäinen kamerani on peräisin Tukholmasta vuodelta 1967. Se on ymmärtääkseni käyttökelpoinenkin, vanhaa filmiä käyttävä laite.

Nykyään käytän älypuhelinta kaikkeen kuvaamiseen.

9. Kirjoittaminen

Kirjoitan mielelläni kaikenlaista tekstiä, koska kirjoittaminen on niin mukavaa ja ajatuksia antavaa. Miten tärkeä kieli onkaan ajatusten tulkkina! Monesti kuvitan kirjoitustani valokuvalla tai joskus piirroksella.

Kirjoitan esimerkiksi

  • päivän tehtävät keittiönpöydällä olevaan kalenteriin
  • tekstejä komeroissa säilytyksessä oleviin päiväkirjoihin
  • kauppalappuja käsin ja puhelimelle
  • luentoja, joiden pohjalta voi tehdä uusia tarinoita

Kuvittelen tarinoita kävelyretkillä, autoa ajaessani, luonnossa liikkuessani. Yleensä tarinat alkavat Isolla alkukirjaimella, niissä on lauseita ja ne päättyvät pisteeseen tai huutomerkkiin.

10. Ystävyys

Miten elämää voisikaan elää ilman ystäviä, toisia ihmisiä! Ystävystymisen taito on myös opittavissa ja opetettavissa jo pienelle lapselle. Ystävät tekevät minut onnelliseksi, kun tiedän, että he ovat siellä jossain ja joiden kanssa voi palata kesken jääneeseen lauseeseen, kun aikataulut sopivat.

Olen onnellinen, kun ystävän kanssa voi keskustella niin, että keskusteluissa tulee esiin erilaisia näkökulmia, uutta tietoa ja siinä syntyy ratkaisuja ongelmiin. Tai joissa maailmasta tehdään hyvääkin parempi.

Vastaa lyhyeen kyselyyn onnellisuudesta!

https://goo.gl/forms/k7OdsKVtJ6siunig2

Linkkejä:

https://blogit.kaleva.fi/digiseniori/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Onnellisuus

https://gretchenrubin.com/2015/01/ta-da-the-launch-of-my-quiz-on-the-four-tendencies-learn-about-yourself/

https://gretchenrubin.com/2015/01/ta-da-the-launch-of-my-quiz-on-the-four-tendencies-learn-about-yourself/

3 vastausta artikkeliin “Nämä 10 tekijää tekevät onnelliseksi

  1. Minut nämä asiat tekevät onnelliseksi / tärkeitä ovat aviopuoliso, valokuvaus, bloggaus, kielten opiskelu. Terveys ilman muuta.

    1. Kiitos kommentoinnistasi! Olen pannut merkille, että monenlaisia elämäntaito-oppaita ja -blogeja on ilmestynyt, samoin podcasteja kaikenlaisista ihmisen elämää kohentavista aiheista on ilmestynyt. Myös tutkimusta onnellisuudesta on runsaasti.

      1. Niin varmaan. Luettelostani jäi pois lukeminen ja ranskaksi.

        Hyvää alkanutta viikkoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s